Lappi on Suomen ja samalla koko EU:n pohjoisin maakunta, pinta-alaltaan reilusti suurempi kuin Benelux -maat yhdessä. Asukkaita lähes 100 000 km2:n kokoisessa maakunnassa on noin 186 500. Maakunnan itäraja on myös osa EU:n ja Venäjän välistä rajaa.
Pohjoisessa maakunnan rajanaapuri on Norja ja lännessä Ruotsi. Kattava maantieverkosto, rautatieyhteydet, ja päivittäiset lentoyhteydet takaavat maakuntaan hyvät liikenneyhteydet. Lapin lounaiskulman satamista on puolestaan meriyhteys kaikkialle maailmaan.
Lapin elinkeinot perustuvat vahvasti maakunnan omiin voimavaroihin; puhtaaseen luontoon ja monipuolisiin luonnonvaroihin sekä matkailullisesti vetovoimaiseen ympäristöön ja kulttuuriin. Kansainvälisesti arvostetut metsäteollisuustuotteet, kasvava terästeollisuus, panimoteollisuus ja Euroopan ainoa moottorikelkkatehdas ovat esimerkkejä teollisen tuotannon menestymisestä Lapissa.
Matkailu on yksi Lapin tärkeimmistä elinkeinoista. Luonto, selkeät vuodenajat, hiljaisuus, arktisuus ja saamelaiskulttuuri tuovat satojatuhansia matkailijoita vuosittain Lappiin kokemaan elämyksiä. Alkutuotanto on Lapissa edelleen merkittävää. Puhtaat, aromirikkaat elintarvikkeet, poronliha ja luonnonmarjat ovat kysyttyjä tuotteita myös maamme rajojen ulkopuolella.
Rovaniemen seutu on Lapin hallinto- ja koulutuskeskus. Alueella on maakunnan suurimmat valtion virastot, Lapin yliopisto sekä useita oppi- ja tutkimuslaitoksia. Seudulla toimii 2700 yritystä. Toimialoista työllistävimpiä ovat tukku- ja vähittäiskauppa, kuljetus, varastointi, tietoliikenne ja rakentaminen. Matkailun merkitys on kasvanut palvelutarjonnan monipuolistumisen myötä. Rovaniemen seutua kehitetään vahvaksi elämystuotannon alueeksi. Kärkitoimialoja ovat ICT, matkailu sekä kylmä- ja talviteknologia.
Kemi-Tornio on Lapin teollisuuskeskittymä, joka tuottaa 7-8 prosenttia Suomen vientituloista. Seutukunnan kemiallisen ja mekaanisen metsäteollisuuden sekä teräs- ja metalliteollisuuden yksiköt työllistävät lähes 6000 työntekijää. Alueella toimii 2750 yritystä. Seutukunnan elinkeinoelämän monipuolistamisessa teknologia ja osaaminen korostuvat Kemi-Tornion ollessa tiiviisti mukana Pohjois-Suomen multipolisverkostossa sekä valtakunnallisessa osaamiskeskusohjelmassa. Kemin Digipoliksen erikoistumisala on mikroelektroniikka, Tornion Mediapolis keskittyy uuden median sisältötuotantoon. Osaamiskeskustoiminnassa painopisteenä on teräksen jatkojalostus.
Tornionlaakso on Lapin seutukunnista pienin. Elinkeinorakenteeltaan seutukunta on maakunnan alkutuotantovaltaisin. Väestöpohjaan suhteutettuna alueella on runsaasti pienyrityksiä, mihin vaikuttaa sijainti Ruotsin rajalla. Pohjoiskalotin pääväylien risteäminen seutukunnan alueella on synnyttänyt vahvaa kuljetusyritystoimintaa. Seutukunnan kehittämisstrategiassa painottuvat pienyritystoiminnan ja maaseudun edistäminen, rajayhteistyön tiivistäminen sekä alueelliseen kulttuuriin perustuvan matkailun kehittäminen. Erityisen vahvasti alueella panostetaan Tornionjoen lohikannan ja siihen perustuvan matkailukalastuksen kehittämiseen.
Tunturi-Lapin alue on kasvanut Lapin valtakunnallisesti merkittävimmäksi matkailualueeksi. Suurimmat matkailukeskukset, Levi ja Ylläs ovat erikoistuneet talvisiin aktiviteetteihin, Oloksen alue ensilumen kauteen ja autotestaukseen, Hetan ja Pallaksen alueet luontomatkailuun sekä Kilpisjärvi viimelumen kauteen. Vuodepaikkojen määrän arvioidaan alueella kasvavan noin 50000 paikkaan vuoteen 2010 mennessä. Alkutuotannon elinkeinollinen merkitys haja-asutusalueella on edelleen varsin suuri. Maaseudun kehittäminen; pienimuotoisen yritystoiminnan ja jalostuksen lisääminen nähdään osana matkailun palveluketjuja.
Itä-Lapin seutukunta on panostanut vahvasti Sallan raja-aseman avautumiseen ja kehittymiseen Barentsin alueen valtaväyläksi. Alueen kehitystyössä rinnalle ovat nousseet elektroniikka ja mekaaninen puunjalostus. Tavoitteena on osaamisen tason nostaminen ja kansainvälistyminen. Matkailu on edennyt suotuisasti erityisesti Pyhä-Luosto -alueella, mutta turistien määrä on kasvanut myös Sallassa, Posiolla ja Suomutunturilla.
Pohjois-Lappi on Euroopan unionin pohjoisin seutukunta ja ainoa, jolla yhteinen ulkoraja sekä Norjan että Venäjän kanssa. Matkailullisesti Pohjois-Lappi tunnetaan aitona Lappina. Saariselän tunturikeskus, Pyhä-Luosto -matkailukeskus, Tenojoki kalastuksineen ja kansallispuistot ovat alueen matkailuimagon merkittäviä tekijöitä. Matkailun ohella seutukunta panostaa luonnontuotteiden jalostukseen, ajoneuvo- ja rengastestaustoimintaan, Sodankylän Astropoliksen kehittämiseen sekä kaivostoimintaan.
Lappi on asukkaidensa rakastama, aluerakenteeltaan monipuolinen ja tunnettu pohjoisen osaaja eurooppalaisessa maakuntien verkostossa. Lapin kilpailukyky perustuu yhteistyöhön, luovaan ja kansainväliseen yritystoimintaan sekä uudenaikaiseen perusteollisuuteen. Lappilaiset ovat vahvoja osaajia elämystuotannossa, matkailussa sekä pohjoisten olosuhteiden ja luonnonvarojen hallinnassa ja hyödyntämisessä. Korkean osaamisen ohella Lappi tunnetaan laadukkaasta rakennetusta ja luonnonympäristöstä, turvallisuudesta, kulttuuria ja monikulttuurisuutta arvostavasta ilmapiiristä ja nuoria kannustavista toimintatavoista. Lappi on elämänvoimaa.